Kissablogi neljästä saaristossa asuvasta kotikissasta. Paljon kuvia ja vähän tekstiä. Tarkoituksena ainoastaan tuottaa hyvää mieltä kaiken maailmantuskan pienen pieneksi vastapainoksi.
Kaappaus keittiössä
Hae linkki
Facebook
X
Pinterest
Sähköposti
Muut sovellukset
Punaisia chilejä pilkottuina vasentassuisesti.
Vielä nuuhkaisut laadun varmentamiseksi... Mielipiteeni on, että ihmisille täysin sopivaa, vahvaa kakkoslaatua.
Luottohoitajilleni Annalle, Eikalle ja Annille Ihmisystävä havahtui vasta syyskuussa, että minähän olen esikouluikäinen, siis eskarilainen! Ihmisystävä ei ole käynyt esikoulua, joten hänellä ei ole minkäänlaista tietoa kuinka vaativa koulu esikoulu on. Kerroin hänelle, että siksi pitää olla kaikenlaisia harrastuksia vastapainoksi, jotta en saa burnhoundia. Ensimmäiseksi harrastukseksi valitsin pesäpallon, koska se ilmeisesti on Suomen kansallislaji. Harjoittelimme koppeja ja syöttöjä varhaissyksyn raikkaassa säässä. Taidan olla todellakin synnynnäinen lahjakkuus, ja ihan haka heittäytymään lajiin. Mutta sitten pelitoveri alkoi heitellä liian helppoja palloja, ja niinpä siirryin katselemaan muita lajimahdollisuuksia. Löysin parkourin. Lukemisharrastusta harkitsin, kieli poskella, mutta tulin siihen tulokseen, että esikoulunsa aloittaneen ei tarvitse vielä osata lukea. Voisin kyllä kuunnella äänikirjoja, jos Kikantista löytyisi minulle sopivat kuulokkeet - e...
Pelaisimmeko taas tennistä? Ihmisystävä pelasi lapsena ja nuorena tennistä. Nyt, neljänelosena, hän on vihdoin löytänyt itselleen sopivan harjoitusvastuksen - minut. Etsin sopivaa otetta mailasta. Ei ole minun tassuuni sopiva peliväline tämä, mutta saankin täydellisimmät pallonpalautukset ihan pelkin tassuin. On: 1. Venus Williams (Vilppu-kissa) 2. Maila 80-luvulta, merkkiä Donnay 3. Pallo, pehmeä, Mustista ja Mirristä 4. Kenttä (koti) 5. Säännöt: Ihmisystävä lyö mailalla pallon kodin yhdestä päädystä toiseen päätyyn, Vilppu-kissa palauttaa pallon tassuin ilman mailaa. Seiniä ja huonekaluja saa käyttää. Pisteitä ei varsinaisesti lasketa, kunhan Vilppu voittaa aina.
Kommentit
Lähetä kommentti